Translate

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Intuitiivisesti kanavoitu kirjoitus sunnuntaina 17.3.2024

Parantamisen enkeli:

Ajatellaan rakkaudellisin ajatuksin. Parannetaan olotilaa ajatuksin hellin, avoimin. Ei ole aikaa kantaa pahaa mieltään matkassa mukana. Astutaan reippaasti ilon maailmaan.

Kanavointi menee pitkälle.

Lempeitä ajatuksia kaikille toimitettuna, mitä se kenellekin merkitsee.

Rakastavia sanoja aikuisten maailmaan, jotka kaipaavat rakkaudellista viestintää, lempeitä viestejä, iloa, rakkautta, hyvää oloa ja hyvää mieltä.

Muistettava ajatella itseään lempeydellä ja rakkaudella.

Selkeyden enkeli:

Ajatukset selkenevät, antaessasi itsellesi ja tunteillesi tilaa ilmentyä sellaisina, kuin ne tulevat. 

Koe iloa, surua, hämmennystä, rakkautta. Aivan kaikkia tunteita rohkeasti. 

Lapsena oli helppoa purkaa kaikkia tuntemuksia. Ei ollut muureja, jotka olisivat estäneet tunteiden pyrskähtelyä tupsahtaa pintaan tunnettavaksi.

Rohkeasti kohtaa ajatuksia ja tunteita, joita mieleen nousevat ajatukset mukanaan tuovat. 

Jos ihminen kerää pahan mielen sisälleen, eikä pura pahaa mieltään itsestään ulos, edessä todella, todella haastava matka, stressiä. 

Elämä ei ole jatkuvaa ihanuutta.

Kun ihminen oppii arvostamaan tunteitaan ja rohkeasti käsittelemään niiden mukanaan tuomia ajatuksia, tulee sitä reittiä parempaa oloa ja selkeyttä elämään.

Pohjaenergiana: Onnen enkeli:

Tämän kaiken pohjalla on onnellisuus. Reitti voi joskus olla yllättävänkin helppo ja lyhyt.

Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus kokea tunteita, älä pelkää, älä häpeile. 

Nauti elämästä ja iloisen metkasta matkasta.

Mukavaa Maaliskuun jatkoa.




keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Loveheartkeyn uudet hinnat, mukana uusi palvelu

Minulta voit ostaa seuraavia palveluita:

Intuitiivisesti kanavoitu enkelikorttitulkinta kirjallisena 90 euroa.

Minitulkinta kirjallisena 35 euroa. 

Korttitulkintoihin tulee tietenkin kuvat saamistasi korteista kirjoitetun tekstin lisäksi. En käytä korttipakkojen ohjekirjatekstejä lainkaan. Tulkinta tulee kanavoituna.

Villasukat: 

Aikuisten villasukat 45 euroa.

Lasten villasukat 30 euroa.

Vauvojen junasukat 20 euroa.

Jouluinen muistipeli 15 euroa kappale.

Uusi palvelu:

Kirjoittamisen konsultointipalvelu kirjallisena:

90 euroa vastaukset 3 kysymykseen.

50 euroa vastaus 1 kysymykseen.

Hinnat sisältävät ALV:n.

Postitettaviin tuotteisiin lisätään tietenkin voimassa oleva postitusmaksu.

Kun maksu näkyy tilillä, sitten vasta työ ja toimitus.

Ota yhteys sähköpostitse: Loveheartkey2020@gmail.com.

Y-tunnus: 3288225-5



lauantai 17. helmikuuta 2024

Good Morning

It is new day. 

I hope this new day will be so nice, warm and lovely day to us all on this planet.

Here in Finland start snowing yesterday and it is snowing and snowing, so here is lot of snow right now.

I love writing, but I don´t like much to write in english, because I don´t know the all words how to write in english, but I understand plenty of words in english. I was 9 years old, when I start learning english at school. I have read some books in english and I have one of right now to read, so I start reading in english. I like to watch some movies and tv-series in english and it is nice to test own words what I understand and what I don´t yet understand, in english.

Today it have been over 4 years, when I start new chapter in my life, this spiritual journey. I don´t know what I call this in better words. This journey isn´t easy. I have suffered so many bad times in this journey and I have been crying so, so, so, so much and I have been so angry, because I am not nice, quiet girl anymore. I have right to speak and write and read any books I want. No one can´t anymore say what I can and can´t do or say, or read. I have right to be who I really am.

This is me.

How about you, what kind of people you are?

Tell me, I want to read it.

Have a nice day.





torstai 15. helmikuuta 2024

Hyvää Huomenta

Hei huomenta Suomi, kuinka hurisoo?

Oikein ihanaa ja turvallista uutta päivää kaikille. 

Ilma on hiukan pilvisen harmaa, mutta otetaan hyvillä mielin ja lempein ajatuksin vastaan tämä uusi päivä.

Päätetään, että tästä päivästä tulee ihana, hyvä ja onnekas päivä.

Ei oteta sydämeen vihasuuen peikkoa asumaan, annetaan sen jäädä mököttään pimeimpään luolaan ja annetaan sen pysyä siellä.

Annetaan rakkaudenvalon kummuta lämpiminä ajatuksina sydämiimme.

Ei pietä pahasta ennää kiinni.

Arvoitus löytyy sydämistämme, lempeistä ajatuksista toisiamme kohtaan.

Pimeyen on jo aika väistyä, sen suunnattoman suuren pahan olon.

Kuppi kuumaa hyvvää teetä auttaa moneen asiaan. Istutaan hetki lämpimän kupin äärellä ja annetaan ajatusten virrata sellaisina, kuin ne kulloinkin tulloo.

Tui, tui, tui päiväänne.



keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Ystävänpäivä 2024

Tein tämän korttikanavointitulkinnan yhdellä Diana Cooperin korttipakalla ja pakasta tuli kortti, jossa neuvotaan kunnioittamaan eläimiä ja kommunikoimaan erilaisten yksilöiden kanssa. 

Kanavointina tähän Ystävänpäivään tuli viestiä näin:

On rohkeutta olla erilainen. Näyttää millainen oikeimmillaan on. Ei eläimetkään valehtele toisilleen. He näyttävät itsestään sen, mitä he ovat. Kyllä eläimet vaistoaa, kuka on heidän ystävä. He näyttävät pahat puolensa vain, kun heitä ärsytetään ja kiusataan.

Kun ihmisen annetaan olla sitä, mitä hän todellisuudessa on, hän on hyvä ihminen. Jos ihmistä tarpeeksi ärsytetään ja kiusataan, jossain vaiheessa mitta on täynnä. Pitää oppia kunnioittamaan ja arvostamaan erilaisuutta. 

Tässä vaiheessa kuvaan astuu eräs henkimaailmasta, ei halua nimeään julkisuuteen.

Anna hyvää ystävälle, niin hän antaa sitä sinulle takaisin.

Ole ystävä minulle, olen ystävä sinulle.

Anna parhaintasi tänään läheisillesi.

Älä kanna vihaa ja kaunaa mukanasi.

Huokaise syvään, ota kuppi kuumaa hyvää juomaa. Nauti hetkestä kaikilla aisteillasi.

Hyvää Ystävänpäivää 2024.


maanantai 29. tammikuuta 2024

Intuitiivinen kanavointi tässä Teille

Pienin askelin uudessa päivässä. 

Raikkain sydämin kohti uusia elämyksiä.

Kaunis ystävyys. 

Tehtävä annettu.

Uusi hetki on juuri tässä.

Pysyvä liekki leimahtaa. 

Helmisointuisuutta.

Asia kerrallaan ytimeen.

Muista kuunnella tarkalla korvalla.

Usko päättäväisesti omiin unelmiisi reitilläsi.

Tee, mitä sydän sanoo.


perjantai 22. joulukuuta 2023

Lämmittävät villasukat

23 vuotta sitten virittelin sukkakutimia omaishoitajan hommia aloitellen, kun minusta tehtiin mummulleni omaishoitaja. Se aika, jonka olin omaishoitajana, oli kyllä opettavainen aika elämässäni. Opin kantalapun teon. 

Kaikkein mieluiten kudon kaksilla kutimillani ihan tavallisia villasukkia. 

Kaksilla kutimilla olen kutonut jo reilun 22 vuotta sukkapareja. 

Kudon kaiken kokoisia villasukkia.

Aikuisten villasukkapari 30 euroa.

Lasten villasukkapari 20 euroa

Vauvojen villasukkapari "junasukat" 15 euroa.

Hinnat sisältävät ALV:n ja postitusmaksu lisätään hintaan, jos sukille postitus.

Muutamat aikuisten sukkaparit ovat odottamassa uutta kotiaan jo valmiina.

Ota yhteys sähköpostitse:

loveheartkey2020@gmail.com.

Y-tunnus: 3288225-5

Mukavaa Joulua 2023 Sinulle!



tiistai 28. marraskuuta 2023

Kanavointi jollekin

Lydia odottaa leirissä.

Vahva nainen.

Mittaamattoman arvokas.

Super.

Askel menneeseen.

Johtajuus.

Oli kysymys ystävästä.

Erotu joukosta.

Sydämellä.


Mukavaa uutta päivää Sinulle.