Pitkästä aikaa tuli keitettyä ulkoilulenkin jäläkeen mannapuuroa, kun olin jokin aika sitten saanut purkillisen täysmaitoa, vapaan lehmän sellaista. Siinä oli päiväys jo mennyt ylitse, mutta päiväys ei aina tarkoita sitä, että tuote on huonoa sen jäläkeen. Maistamalla sen tietää. Huuhtasin purkin vielä vedellä ja lisäsin sen haudekattilaan, jonka olin voidellut, kun maitopuuron keittämisestä on kyse.
Nalle-merkkiset 7 minuutin mannasuurimot olleet hyviä käytössä.
Loppuvaiheessa suolaa ja tietenkin voita ja sekoitus ja maistaminen ja toviksi kansi päälle ja puuro tekeytyyn. Olin koko keittämsen ajan sekoitellut ja samalla kauhan varressa vetristellyt kehoani ulkoilulenkin jäläkeen ja muutenkin kyökkihommissa on kiva tanssia ja hyräillä ihan ommaan tahtiin, iliman mittään mussiikkia.
Puuroa kippoon ja pikkuisella teelusikalla ja vasurilla söin ja ai että, niin kyllä, mannapuuro NIIN sopi tähän Laskiaissunnuntaihin.
Tässä teille pieni herkkukuva annoksesta, joka ei mitään muuta tarvinnut lisäkkeeksi. Maistui hyvälle:
Höyry-&haudekattila on ollut hintansa väärtti. Meni turhan monta vuotta iliman sitä, ennen kuin yhdelle ostosretkelle olin laittanut sen hankintalistalle ja löysin sellaisen. Silloin olin kyllä tosi onnellinen!
Aivan, niin kuin aikoinaan olin onnellinen, kun olin päättänyt ostaa ison kattilan, joka on kyllä sekin ollut hintansa väärtti ja tarpeellinen ostos.
Kyllähän ruoanlaittajalla tarvitsee olla hyvät ruoanvalmistusvälineet, sillä ei tulisi kyllä yhtään mittään, jollei olisi mittään kattiloita, eikä kauhoja tai lastoja. Kyllä sitä pittää naisihmisellä olla useampi kattila ja useampi kauha, kivoja värivaihtoehtoja, joita onneksi nykyään on tarjolla.
Niin kyllä, ruoanlaitto on ihanaa, vaikka toki on päiviä, että pittää vain äkkiä saada nuudelisoppaa huuleen, sillä niitäkin hetkiä on.
Laskiaissunnuntai 15.2.2026
Anu Viikki
Loveheartkey
Ähtäri
Suomi Finland.
PS. Onnellista Laskiaissunnuntaita ihan kaikille, jotka tänne sivulleni joskus löytävät reittinsä. Olette ihania ihmisiä!
PPS. Oli ihanaa, kun jääkiekossa Suomi voitti Ruotsin, siis NIIN HIENOA!!!