Oli kerran eräs poikakaveri.
Kirjeiden vaihdolla alkoi tutustuminen. Hän kirjoitti rakkauden täyteisiä kirjeitä. Ajattelin olevani häneen ihastunut. Opiskelin silloin Suurtalouskokki-kolmoslinjalla amiksessa jatkokoulutuksessa
Kolmosluokalla amiksessa oli oppiaineena ranskan kieli keittiösanastoineen ja ruokalistasanastoineen ja tietenkin sanakokeita, joihin piti illat opiskella. Se oli veikeä kieli opiskella ja oli mukava opettajakin.
Valmistuin kesäkuussa Suurtalouskokiksi ja sovittiin poikakaverin kanssa tapaaminen. Hän tuli luokseni koiransa kanssa. Minä ihastuin hänen koiraansa, en häneen. Kirjeissä oli vaikuttanut hyvinkin kivalle. Kertaluontoinen pidempi tapaaminen näytti; ei ollut minulle oikea.
Ei ollut yhtään mitään yhteistä keskusteltavaa. Hän pelasi pelikonetta melkein tauotta aamuun asti, kun itse olin nukkumassa. Lenkkeilytin hänen koiraansa ja pysyttelin hiljaa makuuhuoneessa, kun poikakaveri nukkui iltapäivään sohvalla olohuoneessa. Ruokakaupassa käytiin korien kanssa; hän keräsi herkkuja koriinsa, minä ostin ruokatarvikkeita, joista tein meille ruokaa, jota yhdessä kuitenkin syötiin. Kirjastolla käytiin, että pääsi tietokoneelle takahuoneeseen kirjoittamaan sähköpostejaan ja minä lainaamaan jonkun kirjan, että poikakaveri pystyi taas jatkaan pelikoneen pelaamista ja minä pysyin hiljaa makkarissa kirjaa lukien ja välillä hänen koiraansa ulkoiluttaen. Hirvipeijaisissa kävimme näyttäytymässä ja iltaa viettämässä. Kertaakaan ei halattu, eikä suudeltu. Hän oli paperilla kaikkea kivaa, mutta kun oli luonani, ei ollut mitään juteltavaa yhtään mistään. Riitaan loppui se suhdeyritys.
Kiitos sinulle, joka olit minulle täysin väärä ihminen tavatessa.
Se oli kesää 1999.
Paperilla oli niin paljon muka yhteistä, ei kuitenkaan mitään yhteistä tavatessa, muuta kuin kerran päivässä ruokahetki. Hänen koiransa oli paljon ihanampi tavatessa, kuin tämä paperilla ollut poikakaveri. Hän oli minua vanhempi, mutta ei kyllä vaikuttanut siltä yhtään, kun tapasimme. Kirjeitä kirjoittaessani ja saadessani niitä, olin ajatellut, että nyt tulee ihana rakkauden kesä 1999, kun tapaamme, mutta mitä vielä. Ei rakkaudesta ollut tietoakaan, kun hän tuli pihaan. Ei kemiat kohdanneet yhtään missään kohdassa niiden rehvien aikana. Kyllä se oli hapero korttitalo, jonka pystyi yhdellä sormen näpäytyksellä leväyttämään hajalle, eikä sitä rakennettu sen koommin uudelleen.
Sen paperilla poikakaverin jälkeen elämääni on tullut paljon ihania uusia asioita ja kiinnostuksen kohteita.
Jos ei ole yhtään mitään yhdistävää tekijää, eikä mitään juttelunaihetta tavatessa, niin ei sellaisesta tule yhtään mitään.
Jo yhdessä jonkin asian tekeminenkin on yhdistävä tekijä, mutta jos ei ole mitään, eikä keksi mitään, niin se on jo ihan tuhlattua aikaa.
Minä tykkään tehdä käsillä kaikkea kivaa, jonka tekemisen jälkeen saan ihastella kätteni tuotosta. Viimeisimpänä tein kortin äidilleni.
Uuden taidon oppiminen on kyllä ihanaa ja kiehtovaa.
Keskiviikko 8.10.2025
Anu Viikki
Loveheartkey
Ähtäri
Suomi Finland.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämmin kiitos kommentistasi.